Muikku-Suomen kalatalouskeskukset >

 


"Kalakoukku-käytännön matikkaa nelosille" oli pohjoissavolaisten kalastusjärjestöjen yhteinen projekti, jonka rahoitti Maa- ja metsätalousministeriö vuosina 2004-2007. Kalakoukkuprojekti käytti kolmen kouluvuoden aikana yli 6000 nelosluokkalaista onkimassa tai pilkkimässä ohjatulla kalastusretkellä Pohjois-Savossa.

Projektin ensisijaisena tavoitteena oli
- kalastusharrastuksen lisääminen ja kalastus- ja luontoelämysten tuominen tutuksi peruskoulun ala-asteikäisille
- luoda valmiita toimintamalleja ja ohjeita toiminnan jatkamiseksi
- luoda valmis toimijoiden ja yhteistyökumppaneiden verkosto toiminnan jatkamiseksi.

Projektin kokemukset osoittivat, että käytännön kalastustapahtumat ovat lapsista mieluisimpia ja niitä pitäisi pystyä järjestämään enemmän. Saaliin saaminen on tärkeää, joten kalastusvälineiden tulee olla kunnossa. Tapahtumassa pitää olla asiantuntevaa opastusta.


Kalakoukkuprojektista syntyi Koukkuverkosto, eli Pohjois-Savon kalastusalueilla on henkilö, joka toimii yhteydenpitäjänä kouluihin. Yhteyshenkilöjen nimet löydät tästä.

Projekti kokosi myös oppaan, jossa kerrotaan tärkeimpiä asioita koululaisten kalastusretken onnistumiseksi. Opas löytyytäältä. 

Yhteystiedot:

 

Jarmo Mononen
PL 1096, 70111 Kuopio
0400-373072
jarmo.mononen(at)muikkusuomi.fi

 

Tuula Keinonen
Päiviönkatu 22, 74100 Iisalmi
0400-174581
tuula.keinonen(at)muikkusuomi.fi